IHANA
Vauvauinti
Vauvauinti on lapsen ensimmäinen harrastus. Mukaan pääsee kun ikää on 3 kuukautta ja painoa 5 kiloa.
Varaa kurssi!Vauhdikas
Perheuinti
Perheuinnissa uintiharjoitteita annetaan erikseen kummallekin lapselle heidän kehitystasonsa mukaisesti. Useasti mukana on perheen vauvauinti-ikäinen lapsi, jolloin hän aluksi totuttulee yllä olevan tekstin mukaisesti vain olemaan vedessä sekä uudessa ympäristössä.
Varauskalenteriintietoa
Vauvauinnista
Ensisijainen tavoite vauvauinnissa on antaa lapselle positiivinen kokemus vedessä olemisesta sekä totuttaa lasta veteen. Näin ollen myöhemmän uimaan opettelun harjoittelu on jo helpompaa, eikä kasvojen kastaminen veteen enää aiheuta ongelmia. Tärkeintä kuitenkin on edetä lapsen ehdoilla. Joskus saattaakin olla niin, että altaassaoloaika jääkin alle 30:en minuutin, kun päiväunet ovat vauvalta jääneet väliin tai homma ei muuten vaan kiinnosta. Tärkeintä on lopettaa silloin, kun kaikilla on vielä hyvä mieli!
OSALLISTUMINEN
Mukaan pääsee, kun vauvalla on ikää 3 kuukautta ja painoa 5 kiloa.
VANHEMMAT
Vauvauinnissa pärjää yksin lapsen kanssa, mutta kurssille pääsevät mukaan molemmat vanhemmat.
KURSSIT
Tämän hetken kurssitilanteen pääset näkemään Varauskalenterista. VarauskalenteriinVauvauinnin tavoitteet ja kulku
Kun hengenpidätystaitoa aktiivisesti ylläpidetään kohden varsinaisen uimataidon kehittymistä, saavutetaan nopeammin lapsen elintärkeä uimataito. Vauvauinti on lapsen ja vanhempien ensimmäinen yhteinen harrastus. Vauvauinti voidaan aloittaa jo kolmen kuukauden iässä. Tällöin lapsen valveillaoloaika on riittävä, lapsen vuorokausirytmi on alkanut jo hieman vakiintua sekä lapsi jaksaa jo liikkua enemmän. Lisätietoa sukellusrefleksistä pääset lukemaan tästä MUUTA HUOMIOITAVAA Alle vuoden ikäisen lapsen tulee käyttää uimavaippaa vauvauinneissa. Ennen vauvauinnin alkua Marixir järjestää vauvauinti-infon. Infossa kerrotaan tarkkemmin vauvauintia ja perheuintia koskevat käytännöt. Infon ajankohta on kerrottu aina ilmoittautumisen yhteydessä mutta jos olet sen unohtanut, niin laita viestiä mari@marixir.fi ja niin selvitämme sen sinulle!Lähetämme myös info-kirjeen sähköpostitse ennen uintien alkua. Varauskalenteriin Lisätietoa sukellusrefleksistä ja video uintiotteista


Perheuinti
Perheuinnissa mukaan pääsee kaksi lasta ja vanhemmat. Perheuinnissa voi olla mukana esimerkiksi perheen vauva sekä vanhempi lapsi. Harjoitteita annetaan jokaisen lapsen osaamistason mukaisesti.
Isommat lapset tekevät uimakouluun liittyviä harjoiteitta. Vauva- tai tenava-ikäinen lapsi saa juuri hänen kehitystasoonsa sopivat harjoitteet. Perheuinti on koko perheen yhteinen harrastus. Varaa kurssi!